kuvat

Umpinaisia maantasokerroksia on eniten 1960-luvulla rakennetuissa taloissa. Niitä vanhemmissa taloissa umpikerroksia on ydinkeskustan reuna-alueilla, esim. Ullanlinnassa.

Yksi tärkeimmistä elävän kaupunkitilan ominaisuuksista on rakennusten katutason kerrosten aktiivisuus ja niiden luonteva liittyminen katuun. Mitä enemmän suuria liiketilojen näyteikkunoita ja varsinkin sisältä ulos laajenevia kahviloita ja ravintoloita, sitä elävämpi kaupunkitila.

Helsingissä useiden talojen katutasot ovat passiivisia, mykkiä tai pahimmassa tapauksessa täysin umpinaisia. Näihin on sijoitettu maanpäällisiä kellaritiloja, pyörävarastoja ja autotalleja. Ilman näyteikkunoita jalkakäytävä on pelkkä liikenneväylä.

Useiden 1900-luvun alussa rakennettujen talojen on katsottu olevan syrjässä varsinaisesta liikekeskustasta, jolloin näyteikkunoille ei ole nähty tarvetta. Tämä lyhytnäköinen ajatus ja joustamaton kaupunkitalon malli on toistunut myös esimerkiksi Ruoholahden uudella asuntoalueella 1990-luvulla.

Surullisimpia umpikerroksia on 1960-luvulla rakennetuissa keskustan asuintaloissa. Arkkitehtuurikuvastoon kuului tuolloin modernistinen ihanne pilareille nostetusta, luonnon vapaaksi jättävästä rakennuksesta. Kaunis ajatus on kuitenkin toteutunut ihanteensa irvikuvana, umpinaisena, sisäänvedettynä kerroksena.

Kaupungin elävöittämiseksi umpikerrokset tulisi avata näyteikkunallisiksi tiloiksi, jolloin myös taloyhtiöt saisivat lisää vuokratuloja.

avattavat umpikerrokset